Ovatko selkä- tai niskalihaksesi usein jumissa työpäivän jälkeen? Moni toimistotyöntekijä joutuu viettämään suurimman osan päivästä paikallaan istuen, vaikka pitkäaikaisen istumisen haitat ovat jo hyvin tiedossa. Etenkin huonossa ryhdissä istuminen luo selkärankaan painetta ja heikentää liikkuvuutta. Passiivisessa asennossa myös energiankulutus on vähäistä ja verenkierto heikkenee.

Istumista ei voi eikä tarvitsekaan välttää kokonaan. Sillä miten ja missä istut on kuitenkin merkitystä. Liikemekanismilla varustetut satulatuolit ja aktiivituolit ovat tervetullut vaihtoehto tavallisessa toimistotuolissa istumiselle.

Mikä on aktiivituoli?

Aktiivituolit ja tasapainotuolit ovat istuimia, jotka mukautuvat istujan liikkeisiin ja aktivoivat etenkin tasapainoa ylläpitäviä lihaksia. Aktiivituoli kannustaa kehoa koko ajan pieneen liikkeeseen. Näin se ehkäisee lihasten jumiutumista ja puutumista, ja toisaalta virkistää ja aktivoi käyttäjää.

Istumisen haitat eivät rajoitu vain paikallaan olemiseen, vaan istuma-asennossa myös lonkkanivel on jatkuvasti epäedullisessa kulmassa. Siksi tavallisella tuolilla istuttaessa esimerkiksi lonkankoukistajat usein jäykistyvät, kun taas pakaralihakset pääsevät laiskistumaan. Pitkäaikainen istuminen ilman taukoja johtaakin helposti lihasepätasapainoon, mikä puolestaan aiheuttaa selkäkipuja ja muita vaivoja. Satulatuolissa tai aktiivituolissa istuttaessa lonkan kulma on loivempi ja siten ystävällisempi keholle.

Aktiivi-istuimessa lihakset voivat aluksi kipeytyä, mutta siitä ei tarvitse huolestua. Lievä lihaskipu on kehon normaali reaktio muutokseen. Siksi tuoli kannattaa ottaa käyttöön vähitellen. Aktiivituolilla ei muutenkaan tarvitse istua koko päivää, vaan sitä voi vaihdella käytössä esimerkiksi tavallisen toimistotuolin kanssa.

Aktiivituoli tuottaa parhaat tulokset, kun sen käyttö yhdistetään liikkumiseen sekä työpaikalla että vapaa-ajalla. Muista siis säännöllinen liikkeelle lähteminen työpäivän aikana, oli kyseessä sitten kahvin haku tai taukojumppa.

Kolme vaihtoehtoa aktiiviseen istumiseen

Nykyään saatavilla on erilaisia tuoleja aktiivisempaan istumiseen. Perinteinen satulatuoli on jo kaikille tuttu. Se kannustaa istumaan hyvässä ryhdissä ja korkeus on säädettävissä istujalle sopivaksi. Satulatuolia valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että istuimen leveys on sopiva. Satulatuolin saa myös selkätuella, jonka tarkoitus on muistuttaa ryhdin ylläpidosta.

Jos hyvän istuma-asennon lisäksi tuolilta kaipaa muita ominaisuuksia, tässä on kolme vaihtoehtoa perinteiselle satulatuolille.

1. Balance – aktivoiva satulatuoli

Balance on satulatuoli, joka aktivoi lihaksia säädettävän liikemekanisminsa ansiosta. Se tarjoaa lisäksi kaikki satulatuolin edut, kuten loivan lonkan kulman ja ryhdikkään istuma-asennon.

Istuimen alla olevalla säätökehällä voidaan säätää liikkeen laajuutta. Säätöjä on helppo muutella vaikka työpäivän aikana. Tuolin korkeuskin on säädettävissä, jotta asennosta saa kullekin istujalle ihanteellisen. Balance on saatavilla eri leveyksillä ja myös selkätuella.

satulatuoli_aktiivituoli_balance

2. Ergo-Shape Balance – aktivoiva pilleri-istuin

Ergo-Shape Balance on pilleri-istuin, joka on muotoiltu ergonomisesti istumismukavuuden takaamiseksi. Tuolissa on vastaava säädettävä liikemekanismi kuin Balance-satulatuolissa ja se tarjoaa muutkin satulatuolin edut. Myös tuolin korkeus on säädettävissä.

aktiivituoli_ergoshape_balance_satulatuoli

3. Giroflex 10 – seisomatuki

Seisomatuki soveltuu esimerkiksi säädettävän pöydän ääreen tai vastaanottotiskille, jolloin sitä voidaan käyttää vaihteluna seisomiselle. Tuen korkeus on säädettävissä, joten se sopii useamman henkilön käyttöön ja eri korkuisten pöytien ääreen. Giroflex 10 -seisomatukea voi käyttää sekä nojaamiseen että istumiseen. Tällä tuolilla saat tasapainoa ja ryhtiä tukevat lihakset takuulla tekemään töitä!

aktiivituoli_seisomatuki_giroflex_10

Mitä huomioida, kun valitset aktiivituolia

    • Mieti ensin, miten pitkiä aikoja tuolilla istutaan.
  • Valintaan vaikuttaa myös se, tuleeko tuoli esimerkiksi toimistoon vai vastaanottoon.
  • Tarkista, että tuolin korkeutta on mahdollista säätää sopivalla alueella.
  • Myös liikeherkkyyden säätäminen on hyödyllinen ominaisuus, varsinkin jos tuolilla istutaan pidempiä aikoja.
  • Kun valitset laadukkaan tuolin, sillä on mukava istua ja se kestää käytössä. Aktiivituolin hinta ei toki välttämättä vielä kerro laadusta, mutta edullisimmat harvoin ovat miellyttävimpiä istua.

Jos haluat kuulla lisää aktiivituoleista, ota meihin yhteyttä!